Tuki50

“Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan.” 1.Kor 3:7-8

Mikä on Tuki50, mihin me haastamme sinua?
Me rakennamme tukiryhmää, jonka jäsenet sitoutuvat tukemaan Missionuorten työtä Ruurikkalassa 50 euron summalla kuukausittain. Tavoitteenamme on kerätä tuohon tukiryhmään 50 perhettä tai yksittäistä henkilöä.
Siitä myös nimi Tuki50. Tuon tukiryhmän taloudellisen tuen avulla mahdollistamme uusille työntekijöillemme matalan kynnyksen aloittaa pitkäjänteisen työskentelyn kanssamme ja helpotamme uusien tiimien syntymisen ja toiminnan.

Useimmille suomalaisille vapaaehtoistyöntekijöille riittävän tuen saaminen on haastavaa, ja jossain tapauksissa jopa ylitsepääsemätöntä. Liian usein näemme potenttiaalisten ja motivoituneiden nuorten joutuvan lopettamaan työskentelyn Missionuorissa taloushuolien tai yhteiskunnan menestymispaineiden takia.
Onko tässä maassa riittävästi työntekijöitä, jotka pyrkivät muutokseen? Onko meillä ja meidän lapsillamme riittävästi ihmisiä ympärillämme, jotka oikeasti elävät Jumalan Sanaa todeksi omassa elämässään? Kun ajattelemme esimerkiksi Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien kaltaisia tapahtumia, ymmärrämme ettei näin ole.

Tämä tuki ei mene Ruurikkalan sähkölaskuihin tai peruskorjaukseen, vaan työn kehittämiseen ja työntekijöiden kulujen pienentämiseen.
Tuki50 tukee lähetystyöntekijöitä ja mahdoillistaa kasvun ja siunauksen monille. Kuka tietää – sitoutumalla Tuki50 -tukiryhmään, juuri sinun tukesi saattaa mahdollistaa muutoksen koko Suomessa, esim. koulutyön kautta, jonka haluaisimme aloittaa.

Mitä me tarjoamme Tuki50 -tukijoille
Emme halua pelkästään sinun tukevan meitä, vaan haluamme myös tukea sinua.
Tuki50 -tukiryhmälle järjestetään vuosittain yhteisiä viikonloppuja, joiden aikana palvelemme, varustamme ja rohkaisemme teitä olemaan valona omalla lähetyskentällänne. Missionuoret on maailmanlaajuinen järjestö, jossa palvelee toinen toistaan parempia Raamatun opettajia, Pyhän Hengen työtovereita ja palvelijoita, joiden opetuksesta ja palvelutyöstä haluamme teidänkin saavan osanne.
Näiden yhteisten viikonloppujen aikana Te saatte “vastinetta rahoillenne” hyvän ruuan, vielä paremman seuran ja Jumalan läsnäolon muodossa elämää muuttavan opetuksen ja ylistyksen keskellä. Me haluamme oppia tuntemaan jokaisen tukijan henkilökohtaisesti, ja rakentaa vahvaa ja kestävää työtä yhdessä Teidän kanssanne. Tällä tavalla saamma myös olla varustamassa sinua palvelemaan omalla paikallasi, vaikuttaen ihmisiin, rakentaen heitä ja tuoden Jeesuksen kirkkautta ympärillesi. Valona ja Suolana maailmassa.

Ota haaste vastaan, lähde mukaan muuttamaan tämä maa. Aloitetaan se omasta sydämestämme!

50 euroa kuukaudessa ei ole suuri summa: sillä saa tankillisen bensaa, kahdeksan hampurilaisateriaa tai lähetystyöntekijän Suomeen, ja Suomesta maailman ääriin.

Jos haluat olla mukana Tuki50 -tukirenkaassa, niin ota yhteyttä!

Sinua siunaten

Roope Laukkonen
Keskuksen Johtaja
YWAM Ruurikkala

Voit tukea Missionuorten toimintaa myös